
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erikoistutkija Kotimaisten kielten keskuksessa. Hän tutkii virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

Vesa Heikkinen
Aivan viaton juttu. Helsingin seudun liikenteen (HSL) matkalippujen tarkastaja pysäyttää metroon menijän ja tarkastaa lipun. Toinen tarkastaja kysyy samalla asuinkuntaa ja matkan määränpäätä. Raapustaa tiedot paperille. Kaikki on hetkessä ohi.
Muutamien matkustajien hölmistyneet ilmeet kertovat kuitenkin, että äsken tapahtui jotain erikoista. ”Mitä tämä oikein on?” joku ihmettelee ääneen. Häneltä ovat ehkä jääneet huomaamatta HSL:n levittämät tiedotteet, joissa tästä lippulajitutkimuksesta on kerrottu etukäteen.
Jään pohtimaan syntyjä syviä. Tutkimus. Hyvä homma, varmasti tavoitteena on kehittää liikennettä kerättyjen tietojen pohjalta.
Jokin silti mättää. Palauttelen mieleen ensireaktioni, kun normaalilta vaikuttanut lipuntarkastus muuttui tutkimushaastatteluksi. Kielenkäytön lajit sekoittuivat tavalla, joka kiukutti: Mitäs siinä kyselet? Mitä se sinulle kuuluu, mikä on kotikuntani ja minne olen matkalla? Tarkasta vaan lippuni, mutta älä kysele asumisestani ja liikkeistäni!
Kysymykseen määränpäästä vastasinkin: ”Saa nähdä.”
Olinko ilkeä? Anteeksi!
Kielenkäyttötilanne, jossa hetkeksi yhdistyvät kontrollointi ja tietojen kerääminen, hämmentää. Tulevat mieleen filosofien pohdinnat kurin ja kyyläämisen yhteiskunnasta.
Täytyy jatkaa mietintöjä: Eikö tutkimus aina ole jonkinlainen yhteiskunnallisen kurin muoto sekin? Kyyläämistä ainakin?
Blogia päivitetty 18.6.2013

