(Perus)suomalainen identiteetti ja suomi

Perussuomalaisten vaaliohjelma on hyvä esimerkki siitä, miten suostuttelevissa teksteissä nojataan kestämättömiin alkuoletuksiin. Vahvin oletus tässä tekstissä on se, että meillä on jokin yhteinen kansa, jolla on yksi graniittiin hakattu ja pirtin hirsiseinään naulattu kansallinen identiteetti.

Ohjelman mukaan kansallinen identiteetti rakentuu sellaisista asioista kuin
"kieli, tapakulttuuri, taide, oikeuskäsitykset, luonto, myytit ja uskomukset". Perussuomalaiset siis väittävät, että nämä olisivat suomalaisilla jotenkin erityisiä ja kaikille suomalaisille yhteisiä: "yhteisen kansallisen identiteetin" perusta. Ja toisinpäin: ollakseen (kunnon perus)suomalainen on ajateltava ja toimittava tuon yhteisen kansallisen identiteetin mukaisesti.

Tuota, mitenkäs tämä nyt oikein on, hyvät ihmiset? Kivaa kai, että perussuomalaiset nostavat jalustalle yhden kielen eli suomen, mutta...

Minun käsittääkseni suomalaisuutta tai erilaisia suomalaisuuksia on rakennettu ja rakennetaan menestyksekkäästi myös muilla kielillä: ruotsilla, romanilla, saamen kielillä, suomalaisella viittomakielellä, karjalalla, englannilla, venäjällä, somalilla, virolla ja niin edelleen. Suomessa puhutaan tätä nykyä 150:tä kieltä.

Perussuomalaisten kieli- ja kulttuuripolitiikassa olisi usemmankin jutun juurta, mutta ei jaksa. Esimerkiksi käsitykset historianopetuksesta, modernista taiteesta ja englanninkielisestä populaarikulttuurista ovat vähintäänkin, no, kummallisia. Epäkriittisiä. Siis minun mielestäni.