"Poliisin kuulustelukertomusten kieli"

Pikku Myy haluaa keskustella poliisin kuulustelukertomusten kielestä. Näin hän kirjoittaa:

Poliisikuulustelussa poliisi kyselee ja kuulusteltava kertoo. Sitten poliisi kirjoittaa kertomuksen - mutta tekee sen jostain syystä kuulusteltavansa suulla yksikön ensimmäisessä persoonassa ja jättää yleensä omat vuorosanansa pois, ikään kuin niitä ei olisi edes esitetty.

Tekstistä voisi saada kuvan, että kuulusteltava on pitänyt monologin. Hän antaa esimerkin (poimittu murha.info-keskustelupalstalta):

"Minulle on kuulustelun alussa kerrottu, että minua kuulustellaan Ulvilassa 01.12.2006 tapahtuneeseen murhaan rikoksesta epäiltynä. Kysyttäessä vastaan, ettei Jukkakaan halunnut olla tekemisissä naapureiden kanssa enkä kieltänyt Jukkaa olemasta yhteydessä naapureihin."

Epäilty ei tietenkään ole oikeasti päästänyt suustaan tuollaisia lauseita. Usein vielä jätetään pois ilmaus "kysyttäessä vastaan", jolloin syntyy kuva spontaanisti sanotusta asiasta. Vaikutelma voi olla outo. Jotta lukija voisi ymmärtää vastauksen merkityksen oikein, pitäisi aina saada tietää myös kysymys.

Sitä paitsi edes ilmaus "kysyttäessä vastaan" ei vielä kerro, mitä siis on kysytty. Ovatkohan lingvistit tutkineet kuulustelukertomusten piirteitä?

Miksei kuulustelukertomuksia kirjoiteta yksinkertaisesti niin, että "litteroitaisiin", mitä on kysytty ja mitä vastattu? Litteroinnin vaihtoehto olisi, että tekstin kirjoittaja (poliisi) olisi itse se yksikön ensimmäinen persoona: "Kerron kuulustelun alussa X:lle, että häntä kuulustellaan rikoksesta epäiltynä."

Preesensin (ja perfektin) käyttökin kaipaa selitystä. Käytetään preesensiä, vaikka kerrotaan menneistä tapahtumista. Miksei näin: "Kysyin ..., ja kuulusteltava vastasi, että..."

Kuulusteltavan suulla puhumisella ja preesensin käytöllä annetaan minusta väärä kuva siitä, mitä kuulustelussa on tapahtunut. Lisäksi tulee väärä kuva siitä, miten kyseinen teksti on syntynyt! Jos poliisi kirjoittaisi tekstin kertomukseksi niin, että kertoisi myös omat tekemisensä, puhuisi kuulusteltavasta yks. 3. persoonassa ja käyttäisi imperfektiä, lukija muistaisi paljon helpommin, että kyseessä on jälkikäteen poliisin näkökulmasta laadittu luomus eikä autenttinen tallenteenomainen teksti siitä, mitä kuulustelussa sanottiin.