Taloudellinen Lainalaisuus

Kun VM:n ylempi madonlukumestari jyrähtää, että seuraavan vaalikauden aikana tulisi ”päättää talouden rakenteiden uudistamisesta tavalla, joka kohentaisi julkisen talouden rahoitusasemaa 2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen”, kenenkään on turha alkaa inistä koulujen lakkauttamisista tai vaihtamatta jäävistä vanhusten vaipoista. Pulinat pois!

Mutta, hyvät ihmiset, taloutta pitäisi pystyä avaamaan meille ei-ekonomeillekin. Erikoiskielen yleiskielistämisessä voisi olla poliitikoilla näytön paikka: miten selittää taloutta tajuttavasti? Talousjargonia rakastavien poliitikkojen kielenkäyttöä pitäisi pystyä ymmärtämään, vaikka taloustieteen opinnot ovatkin jääneet väliin.

Tuoreessa Heidi Hirston väitöskirjassa esitetään, että taloustieteellinen tieto muuttuu viestinnässä ”faktuaaliseksi yleistiedoksi”. Samalla poliittinen päätöksenteko alkaa näyttää pelkältä laskemiselta. Jääkö poliitikoille siis tilaa keskustella ja esittää vaihtoehtoja? Meistä muista puhumattakaan.

Tuore esimerkki taloustiedon muuttumisesta yleistiedoksi on keskustelu kestävyysvajeesta. Ensin VM julkaisi raportin, jossa annettiin totuutena se, että kestävyysvajetta on torjuttava pikaisesti verotusta kiristämällä ja julkisia menoja leikkaamalla.

Tiedotusvälineissä ja poliittisissa puheissa kestävyysvaje otettiin kiistattomana faktana. Puhuttiin tosiasioiden tunnustamisesta, talouspoliittisesta realismista ja siitä, että totuutta on katsottava silmiin. Blogistimme Raimo Sailaskin jyrähti nettikolumnissaan, että nyt on Tosi kysymyksessä.

Faktoihin perustuvan poliittisen keskustelun keskeiset ongelmat kansalaisen näkökulmasta ovat nämä: Yhtäältä hän ei pysty osallistumaan keskusteluun, koska ei hallitse abstraktia talouskieltä huoltosuhteineen, tasapainotustarpeineen, indeksisidonnaisuuksien laajennuksineen, työvoimaresurssien vajaakäyttöineen. Toisaalta keskusteluun osallistuminen vaikuttaa turhalta, koska vaihtoehdot ovat vähissä juuri näiden kiistattomina esitettävien taloudellisten faktojen takia.