Rukoilkaatte

Sanakirjan mukaan rukoilla-verbillä on kahdenlaista käyttöä: Ensinnäkin rukoilu on kääntymistä Jumalan tai muiden korkeampina pidettyjen voimien puoleen: ”Rukoilen sairaiden puolesta.” Toiseksi rukoilu on yleisemmin hartaasti pyytämistä tai anomista: ”Rukoilen häntä jättämään minut rauhaan.”
 
Korkeampien voimien rukoilemisen tapoja on monia: sisäinen puhe, ääneen puhuen rukoilu, laulaen rukoilu, yhdessä rukoilu; rukoilu kädet ristien, rukoilu polvistuen, rukoilu muissa asennoissa ja asentoja vaihtaen ja niin edelleen. Jotkut rukoilevat ani harvoin, jotkut jatkuvasti, monet kai toisinaan. Osa ihmisistä ei ilmeisesti rukoile koskaan.
 
Rukoilun tapoja on siis lukemattomia, ei yhtä. Rukoilu näyttäytyy ulospäin milloin verbaalisena prosessina (siis kielenkäyttönä), milloin muuna ruumiillisena toimintana (esimerkiksi pysähtymisenä ja asentoina), milloin näiden erilaisina yhdistelminä. Rukoilemisen prosessin ydintä lienevät kuitenkin ajattelu ja tunteminen sekä suhde: ihmisen sisimmän suhde johonkin, jota voi kutsua jumalaksi. Todennäköisesti rukoilla voi ilman sanojakin, ilman sisäistä tai ulkoista puhetta.
 
Jonkin sortin ateistina kysynkin nyt Espoon keskuksen LadyFitness-kuntokeskuksen omistajalta, mitä kielsitte, kun kielsitte ”rukoushetket” kuntokeskuksen tiloissa. En pysty ymmärtämään, mitä haittaa minkäänlaisesta rukoilemisesta voi kenellekään olla. Ja mitä aiotte seuraavaksi kieltää?
 
Kovaäänisen saarnaamisen osakekursseista ja sijoitusrahastoista? Hekumallisen hehkutuksen zumba fitnessistä, downsiftingistä & funktionaalisesta superfoodista?
 
Maailman julmuutta ja hulluutta pohtivan sisäisen puheen tiloissanne?
 
”Myös Sinä olet tervetullut rentoon joukkomme!” kutsuu mainoksenne. Kuka Sinä on?