
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erikoistutkija Kotimaisten kielten keskuksessa. Hän tutkii virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

Vesa Heikkinen
Osallistuin eilen tiedotustilaisuuteen, jossa puhuttiin kirjaamisesta.
http://www.kotus.fi/files/1292/Tiedote_paivakodit_(1).pdf
Kotuksessa tehdyn selvityksen mukaan päiväkodeissa menee runsaasti aikaa asioiden kirjaamiseen. Tuon työn tuloksena suntuu mitä moninaisimpia asiakirjoja, tekstejä, mitä moninaisimpia tekstilajeja.
Valtaosa päiväkotien henkilökunnasta pitää kirjaamista hyödyllisenä, kunhan siihen vain varataan tarpeeksi aikaa ja annetaan asialliset välineet. Selvityksen tekijät puhuvat kirjaamisen lisäksi kirjoitustyön tekemisestä ja kirjoittamisesta.
Osa tiedotustilaisuuden annista meni varmasti ohi, kun jäin miettimään kirjaamisen ja kirjoittamisen eroa tässä yhteydessä. Yleensä kai kirjaamisella tarkoitetaan kirjaan, luetteloon, rekisteriin tai muuhun sellaiseen merkitsemistä, tallentamista, rekisteröintiä (esim. Kielitoimiston sanakirjan mukaan). Kirjoittaminen taas on tunnetusti asioiden esittämistä kirjallisesti, kirjaimien tekemistä, kielelliseen muotoon sattamista, vieläpä asiakirjojen laatimista yms.
Osa päiväkoti-ihmisten työstä on varmasti edellä kuvatun tapaista rekisteröimiskirjaamista. Toisekseen on ehkä niinkin, että kirjata-verbi viittaa joskus myös sellaiseen toimintaan, johon tavallisesti voidaan viitata verbillä kirjoittaa.
Kirjoittamisprosessin kuvaamiseen verbillä kirjata lienee syynsä. Kirjaaminen on jollakin tavalla "virallisempaa" ja "vakavampaa" ja ehkä "velvoittavampaakin" sanojen synnyttämistä kuin arkinen kirjoittaminen. Kirjattu on totta ja oikeaa, kirjoitettu tulkinnanvaraista ja hämärää? Tämäkö on logiikka?
Kirjaten kirjoitettaessa tuotetaan virallista dokumenttia? Kaikkea kirjattua voidaan käyttää myöhemmin monenlaisissa virallisissa tarkoituksissa, myös kirjaajaansa vastaan?
Nopean nettihaun perusteella kirjata-verbiä käytetään mitä ilmeisimmin "tavallisen" kirjoittamisen merkityksessä mm. tällaisissa yhteyksissä: laki, julkinen talous, sairaanhoito, lastensuojelu. Vakavista asioista siis on kyse.
Eilisessä tilaisuudessa keskusteltiinkin vähän myös siitä, mikä on virkahenkilöiden kielikäsitys: Voisiko esimerkiksi lasta koskevat keskustelut vanhempien kanssa kirjoittaa muistiin, viralliseen dokumenttiin kirjaamisen asemesta? Ehkä voitaisiin mennä jopa siihen, että asiat kirjoitettaisiin muistiin yhdessä vanhemman/vanhempien kanssa? Sitähän ne keskustelut muutenkin ovat: oikeiden sanojen etsimistä, sopivista merkityksistä neuvottelemista.
Päiväkoti ei oikeastaan voi olla kirjaamo?
Blogia päivitetty 18.6.2013

