Huudahdukset eli interjektiot ovat tarpeellisia puhekielen pikkusanoja. Niitä käytetään taajaan myös kirjoitetussa kielessä, esimerkiksi nettikeskusteluissa ja tekstiviesteissä.
Interjektioita on tietysti otettu myös kielenkäyttöä kuvaaviin sanakirjohin.
Nykysuomen sanakirjasta löytyvät esimerkiksi sanat
ai,
hui,
hyi,
hys ja
oho.
Kielitoimiston sanakirjassa ovat mukana myös sellaiset sanat kuin
vau ja
yök.
Mutta mitkä tärkeät interjektiot puuttuvat sanakirjoista?
Ensi vuonna ilmestyy sähköisen
Kielitoimiston sanakirjan päivitetty versio.
Siihen otetaan mukaan myös uusia interjektioita, sellaisia kuin
iik,
jess,
vautsi
ja
kääk. Sanakirjan tekijät kysyvät nyt, tuleeko mieleen muita sanakirjasta puuttuvia
interjektioita.
Asiasta kertoo Kielitoimiston uutukainen
Kielikuulumisia. Ehdotuksia sanakirjan uusiksi interjektioiksi pääset tekemään
täällä.
(Sinänsä on hauskaa, että suomessa on selvä ero jees- ja jes(s)-muotojen välillä. "Jees" tuntuu välittävän "ihan kiva" -tyyppisiä viestejä, kun taas "jes" henkii vahvaa onnistumisen tunnetta eli ns. tuulettamista.)
Niin ja entäpä "hmm"! Myös "plääh" voisi olla hyvä, vaikkei ehkä samalla lailla olennainen...
Entä "Plide!", "Haloo!" "Kamoon!" tai "Mummos!"?
Itse suosin aina käyttökelpoista ilmausta "ottiatuota".
– ”Herranjumala täällä on porukkaa, huhhuh, ei tätä vielä oikein voi käsittää.” (Mikael Granlund Ylen haastattelussa 16.5.2011, kun Leijonat saapuivat torille.)
Googlessa haku ”herranjumala” tuottaa 278 000 tulosta. Olen jo pitkään ihmetellyt tuon interjektion suosiota pääkaupunkiseutulaisten puheessa.
Minun lapsuudessani Savon puolessa sitä hokivat lähinnä viime ja edellisellä vuosisadalla syntyneet mummot (anteeksi, jos sananvalintani on epäkorrekti).
Mutta nyt tuota ”herrajjumalaa” päästelevät suustaan tavan takaa myös nuoret miehet. Mistähän tuo johtunee?