Media ei ajattele mitään

Samuli Paulaharju kuvaa kirjassaan Wanhaa Lappia ja Peräpohjaa (1923; uusin painos 2010, SKS), miten kirjoitustaito, kirjat ja lehdet vähitellen levisivät Lapinmaahankin 1800-luvun alkupuoliskolla ja sen jälkeen: ”Ei osannut entisten pirttien kansa kirjoitustaitoa, hyvä kun sai painetusta sanasta selvän siksi, että läpäisi rippikoulunsa ja lukukinkereillä tuli toimeen pappinsa kanssa.”

Vähitellen nousi ”ukkojen omasta joukosta kirjoitusmiehiä”. Heistä tuli myös ensimmäisiä ”aviisujen viljojia” paikkakuntansa pirteissä.

Huimaa, kun ajattelee, kuinka lähellä tuo ”ei-medioitunut” aika oikeastaan on. Jos näitä nykyisiä aikoja jollain osuvalla sanalla haluaa kuvata, minusta hyvä ehdokas on medioituminen. Maailma välineellistyy, varsinkin sen välittyminen ja välittäminen.

Jo eskari-ikäisille ja alakoululaisille on tarpeen antaa mediakasvatusta, ja kasvatus tuntuu tuovan tulostakin.  Eräässä mediapajassa muuan ykkösluokkalainen määritteli median tähän tapaan:

”Media ei ajattele mitään. Se vaan nousee ilmaan ku se rauhottuu ja sit tulee avaruuskiviä maan päälle. Mut kukaan ei tiedä miten ne avaruuskivet tulee, ei edes se itse. Sil on pirun sarvet ja parta ja timantti otsassa. Sil on viirusilmät aina ku se rauhottuu.”