”Hön tai hen”

Miksi uutta pronominia pitäisi käyttää juuri naisista? Mikseivät miehet voisi olla "hön" (-tti) tai "hen" (= kana). Siksikö, että ihminen on lähtökohtaisesti mies?
Sukupuolineutraali "hän" on suomen kielen hienoimpia piirteitä, jota on joskus jopa ehdotettu korvaamaan englannin pronomineja he ja she.

Tukholmassa mennään päinvastaiseen suuntaan.
Tänään HS:n verkkouutisessa kerrotaan:

"Tukholman Södermalmiin perustetussa päiväkodissa vältetään sukupuoliin liittyviä stereotypioita viimeiseen asti. Sukupuolineutraalissa päiväkodissa henkilökunta ei käytä sanoja tyttö ja poika, vaan lapsia kutsutaan "ystäviksi". Ruotsin han- ja hon-pronominit on korvattu sukupuolineutraalilla sanalla "hen", jota ei virallisesti ole ruotsinkielessä."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Sukupuolineutraali+tukholmalaistarha+ei+erottele+tytt%C3%B6j%C3%A4+ja+poikia/1135267232707

Ehdottaisin, että otetaan käyttöön myös loputkin vokaalit ja ryhdytään käyttäämään eri vokaaleja sen mukaan onko kyseessä oleva henkilö
- nuori vai vanha (jos ko. henkilö on nuori lisätään sanaan u)
- valkoinen, musta vai jonkun muun värinen (musta, lisää e, muun värinen lisää o)
- kristitty, muslimi vai ateisti (muslimi, lisää y, ateisti, lisää å)
- työtön vai työläinen (jos henkilö on työtön, lisää a)

Tällöin voitaisiin yhdellä sanalla "hän" kertoa, että kyseessä on nuori valkoinen työssäkäyvä kristillinen mies tai sanalla "höuoyan", että kyseessä on vanha työtön musliminainen, jonka ihonväri on joku muu. Eipähän jäisi epäselväksi, että kehen kirjoituksessa tai keskustelussa viitataan.

Tuo lajittelu ei ole kaikenkattava, mutta valitettavasti vokaaleita on kovin rajallisesti. Yksi mahdollisuus olisi ottaa käyttöön kaikki mahdolliset hipsut kirjainten päälle.

Ainoa suurempi ongelma on, että noissa uusiosanoissa tulee ongelmia suomenkielen vokaaliharmonian kanssa, mutta ehkäpä ideaa jalostamalla voitaisiin keksiä ratkaisu tuohonkin ongelmaan.

"Hän" on suomen kielelle vieras rakenne ja suomalaiselle luonnollisinta on käyttää pronominia "se" niin miehistä, naisista, eläimistä kuin esineistäkin.

Toisin kuin usein luullaan, hän ei suinkaan ole suomen kielessä vieras - tai teennäinen - rakenne. Tarkastellaanpa kansankieltä, murteita.

Yksikön 3. persoonan pronominina ihmiseen viittamassa ”hän” on murteissa vanhastaan yleinen etenkin Varsinais-Suomessa (osittain), osassa Satakuntaa sekä Etelä- ja Kaakkois-Karjalassa. Myöskään Pohjois-Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla ja Peräpohjolassa "hän" ei ole aivan harvinainen. Muualla käytetään ”hän”-pronominin sijasta pronominia ”se”.

”Onks muita tulijoita sano Parra faari ko hän kaivoom putos.” Vampula

Doris jo ehti ensin yhden aikomani huomautuksen kanssa: ei liene mitään kunnollista perustetta edellyttää, että uudella pronominilla pitäisi viitata nimenomaan naiseen. Tasa-arvomielessä on hienoa, että sukupuoli näkyy näinkin vähän suomen rakenteissa, tällaista miehisen hegemonian vahvistamista ei tarvitse ehdoin tahdoin suosia.

Toiseksi huomauttaisin myös, että jos naisiin ja miehiin viitataan eri pronominilla, on joka kerta tiedettävä, puhuuko miehestä vai naisesta. Tämä ei aina ole helppoa, etenkään jos puheena on vieraan kulttuurin edustaja, jonka sukupuoli pitäisi päätellä itselle oudon nimen perusteella. Onpa suomalaisessakin etunimistössä nimiä, jotka ovat käytössä sekä naisilla että miehillä.

Erityisesti näin Pride-viikolla on vielä hyvä huomauttaa, että ympärillämme on yllättävän paljon ihmisiä, joita ei syystä tai toisesta ole aivan ilmiselvän helppo luokitella jompaankumpaan sukupuoleen – osapuilleen yhtä paljon kuin punatukkaisia. Ole siinä sitten kohtelias ystävällesi, jos joka kerran hänestä puhuessasi joudut arpomaan, kumpaan suuntaan olet häntä työntämässä. Minä ainakin käytän mieluummin tasa-arvoisesti hän- tai se-pronominia, tilanteen mukaan.

Tavallaanhan voitaisiin siis ajatella, että suomen kieli on tässä edistyksellinen. Me olemme niin sukupuolineutraali kansa, että emme ole kokeneet historiassa tarpeelliseksi erotella sukupuolia, näin perustavalla tavalla ainakaan.

Ja jos peukku-nappulan klikkaaminen olisi tässä mahdollista: "klik" Dorikselle. Kuinka syvällä se normi istuukaan.

HS:n Torstin palsta 24.4.2005:
"Onko muita kieliä, joissa on sama ilmiö? Siis vain yksi ja sama pronomini "hän" tarkoittamaan sekä miestä että naista."
-- --
"Maailmassa on paljonkin suomen kaltaisia kieliä. Suomalais-ugrilaisissa (suomi, karjala, viro, saame, mordva, mari, unkari...) yksikön kolmannen persoonan persoonapronomineissa ei ole sukujakoa, kun taas indoeurooppalaisissa (ruotsi, englanti, ranska, saksa, venäjä, liettua, latvia...) on. Albaniassa on eri pronomini maskuliinille ja feminiinille, turkissa ei.
- - Torstin käsitys onkin, että miehet ja naiset erotellaan lähinnä indoeurooppalaisissa ja seemiläis-haamilaisissa eli afroaasialaisissa kielissä, joita puhutaan Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Niihin kuuluvat mm. arabia ja heprea. Maailmassa lieneekin paljon tässä suhteessa suomen kaltaisia kieliä."

Niin, aina välillä pekat esittävät, että nyt pitää saada erillinen *feminiininen* pronomini yksikön kolmanteen. Ilmeisesti "hän" on heille ilman muuta maskuliininen.

Sikäli kyllä nämä sokeat kukot nokkaisevat jyvän, että kokeellisissa tutkimuksissa "hän" on tulkittu enemmän mieheen kuin naiseen viittaavaksi. Eikä siis liene vaikea arvata, ketkä erityisesti ovat tällä linjalla. Sopii myös katsoa tarkemmin, miten "hän" käännetään vieraiden kielten sanakirjoissa. Hallitsevan luokan ajatukset ovat hallitsevia ajatuksia.

Meillä Suomessa tasa-arvo on jo toteutunut, nähkääs.

Olen ihan samaa mieltä pekan kanssa. Esim. kun ranskalaisessa laulussa lauletaan "elle a les yeux", kuulija tajuaa heti, että mieslaulaja puhuu naisesta ja on siis hetero.

Ihan hyvä pointti. Toisaalta voisi kysyä, onko rakkauslaulua kuunnellessa niin väliä kummalle sukupuolelle se on laulettu. Eikös se tunne ole siinä tärkeintä.
Ja jos sukupuoli olisi niin tärkeä, eikös se pitäisi ilmaista selkeästi myös yksikön ensimmäisessä ja toisessa persoonassa.

J.Karjalaisen "Ankkurinappi" Sai aivan uusia merkityksiä, kun joku tokaisi, että höh, siinähän laulajaminä itkee yhden yön suhteen jälkeen meripoikarakastettunsa perään. Homojen hommaa siis.

Mutta ei se sitä biisiä yhtään huonommaksi tee, että se on monitulkintainen.

Kännipäissään suomalaiset miehetkin hoilaavat "aikuista naista". Ihan hirveän kuuloista, mutta jotenkin syvältä sielusta.

ymmärtäisin, ettei kysymys ole siitä, onko kyseessä oleva henkilö hetero, homo, sukupuolineutraali vaiko sukupuoleton, sehän on jokaisen henkilökohtainen asia, vaan että saisi asiakontextin selville ja ymmärtäminen, teksti, puhe tai vastaava olisi vaivattomampaa.
tähän tarkoitukseen ajateltu uusi pronomini soveltuisikin mielestäni erittäin hyvin, olkoonpa sitten hän,hön,hen tai hin ja tarkoittaneepa kumpaa sukupuolta tahansa.

Niinkuin joku jo totesikin, ei maskuliinin ja feminiinin erottaminen (pronomineissa tai muutenkaan) ole mikään oletusarvo - suurin osa maailman kielistä ei näin tee.

Ja kummallakin on puolensa: olen joskus kääntänyt englanninkielistä tekstiä, jossa sanoja he ja she kierrettiin monimutkaisilla rakenteilla, kun piti yrittää viitata kumpaankin - suomennettuna oli helppo sanoa paljon lyhemmin.

Mutta eikös otettaisi kummankin järjestelmän hyvät puolet:

"hän" = sukupuolta ei tiedetä tai sitä ei haluta tai välitetä kertoa tai ainakaan korostaa
"hen" korostetaan että tekijä on nainen
"hön" korostetaan että tekijä on mies

Minua sitten aina jaksaa ihmetyttää että tämä asia putkahtaa toistuvasti esiin. Ihan niin kuin valtaosalta ihmisistä olisi mennyt jotenkin ohi se että esim. englannin- ja ruotsinkielellä operoitaessa ihmisille tuottaa jatkuvasti päänvaivaa, miten viitata ihmisiin yleispätevästi tai miten puhua ihmisestä jonka sukupuolta ei tiedetä.

Erityisesti tuo "siis siinä novellissa ei ollenkaan sanottu olikse mies vai nainen!!" on aina jäänyt kauhun aiheena erityisen hämäräksi. Ehkä henkilön sukupuolella ei ollut väliä? Ehkä hän oli nimenomaan sukupuoleton?

Ehkä minun pitäisi vain tyytyä jääväämään itseni tällaisista keskusteluista kun en ollenkaan ymmärrä, miksei "sukupuolineutraalius" olisi ihan hyvä normi, kun sukupuolen voi kuitenkin tarvittaessa täsmentää.

Tuo persoonapronominien uuvistus taesi kyllä mennä ihan hänekseen. Ja joutikin mennä.

Jotta suomen pronominijärjestelmä pysyisi mahdollisimman sukupuolineutraalina, käytetään meillä mies-sanaa yksikön kolmannen pronominina.

Ilmiöstä mm. Leena-Maija Rossi Journalismikritiikin vuosikirjassa 2010.

Jos jaksamme odottaa vaikka 500 vuotta, meillä on ehkä indefiniittinen pronomini "mies".

Suomen kaikki persoonapronominit voidaan hyvin korvata Mika Häkkis- passiivilla "sä".

Meillä on "hän", koska meillä on muka vain hänejä! Ei niin, että tasa-arvo lopulta toteutuisi paremmin kuin muissakaan maissa, mutta sukupuolineutraalius kyllä. Ja siksi onkin niin mukavaa mennä vaikka Ranskaan tai Italiaan ja olla "elle" tai "lei". Eläköön se suuri ero.

Miten on mahdollista, että esim. tämän kolumnin luetuimmuusfrekvenssi on pienentynyt noin tuhannella kesän aikana?

Kuukauden luetuimmat -palstalla näytetään vain 30 viimeisimmän päivän ajalta kertyneet
lukukerrat, ei siis blogimerkinnän lukukertojen todellista kokonaismäärää.

Hän ja hänen naisensa ovat näyttävästi esillä myös marraskuun Kielikukkanen-verkkolehdessä. Hänen kannaltaan vähän kiusallista.

Nimimerkki qrup viittaa ilmeisesti kirjoitukseen "“Hän” - nainen vai mies?",
http://www.kielikukkanen.fi/2011/han_-_nainen_vai_mies_1111_4.html

Minulle toimittajat ovat kertoneet, että ingressissä pitäisi kertoa jotain olennaista. Ei esimerkiksi "Tutkimus tuo pronominista uutta tietoa", vaan mitä uutta.

Ja jos kielentutkijaksi esittäytyvä kirjoittaa suomen kielestä suomen kielellä mutta käyttää englannin kielen mukaisia lainausmerkkejä, niin otan jutun parodiana. Mutta voiko parodiaa enää kirjoittaakaan?

Jutun ingressi voi olla miltei millainen tahansa: pääasian tiivistävä, koukku, tarinan alku... Esimerkiksi reppareissa ingressi harvoin on tiivistys. Vain uutisen ingressistä on vaatimus, että se paljastaisi olennaisen. Eikä sekänn mikään ehdoton pakko ole.

Toinen asia taas on, että Kielikukkasessa ollut Mila Engelbergin juttu ei todellakaan menetä voimaansa, vaikka lainausmerkit eivät ole suomen kielen oikeinkirjoituksen mukaiset. (Harmillistahan se on, mutta ei ymmärrystä haitaavaa.) Eivätkä kaikki suomen kielen tutkijat ole välimerkkien asiantuntijoita, vaikka tietävät murteista tai lakikielestä.

Vähissä ovat Lukijan eväät.

Kun jossain artikkelissa tuodaan tukalalla tavalla esiin suomen kielen seksismin ilmentymiä ja miesten ajattelun seksistisyyttä, on pakko äkkiä keksiä jostain muka-asiasta jotain mukasanottavaa. Löytyisikö vaikka ingressistä jotain, tai vaikka lainausmerkkien käytöstä? Tai u-kirjaimen käytöstä?

Uudessa ryntäät-keskustelussa lukija viittaa ryhmään "seksismisuodattimella sanoja tulkitsevat tosikot". Seksismisuodattimella taitavat tulkita sanoja ne, joiden mielestä hän-pronominin viittausalaan ei oikein voi kuulua naispuolista ihmistä; ks. Kielikukkanen 1.11.2011.

Jäämme siis odottamaan Lukijan selitystä siihen, miksi varsinkin miehet, nuoret ja vanhat, kuvittelevat hän-pronominin tarkoittavan enemmän miestä kuin naista. Vai meneekö liian tukalaksi?

Kukas kirjoittikaan joskus jossain siitä, että sana "ihminen" voi eräissä yhteyksissä merkitä nimenomaan 'naista'?

Ainakin yksi esimerkki oli Linnan Pohjantähti-trilogiasta. Kun siinä yhteydessä tarvittiin "ihmistä", kyse oli tilapäisestä naisseurasta.

Jos joku muistaa lähteen, kertokoon.

Ihminen-sanaa on joskus käytetty naisesta mm. hieman eufemistisesti.

Ihminen-sana tulkitaan kyllä herkemmin mieheen kuin naiseen viittaavaksi, tämäkin on ollut tutkimuksen tiedossa jo jonkin aikaa. Ei siis linjasta poikkeavaa, että hän-pronomini tulkitaan voittopuolisesti mieheksi.

En tiedä, mihin nimimerkki ”heh heh” viittaa, kun kirjoittaa siitä, mitä ”lukija” on jossain muussa keskustelussa esittänyt. Mistä minä voin tietää tai miksi minun pitäisi välittää siitä, mitä joku muu kirjoittaa jossain muualla käyttäen samaa tai samantapaista nimimerkkiä kuin minä?

(Olisi toki selvempää, jos kaikki esiintyisivät virallisella nimellään ja henkilötunnuksellaan. Mutta täällä kysytään nimimerkkiä, eikä järjestelmässä kai edes voi varata itselleen ikiomaa nimimerkkiä.)

Mutta asiaan. Maailmassa kirjoitetaan niin tolkuttoman paljon, ettei kaikkea ole mitenkään mahdollista edes silmäillä pintapuolisesti. Siksi on hyvä, jos voi hyvin nopeasti tunnistaa, mikä ainakin kannattaa jättää lukematta.

Jos esimerkiksi kirjoittaja ilmoitetaan englannin asiantuntijaksi mutta tekee karkeita kirjoitusvirheitä tavallisimmissakin sanoissa, juttu kannattaa ohittaa. Jos kirjoittaja ilmoitetaan biologiksi mutta hän sotkee ensimmäisessä lauseessa lajikkeen lajiin, sama juttu. Jos kirjoittaja ilmoitetaan tilastotieteilijäksi mutta hän kutsuu nettisivun tavanomaista avointa kyselyä gallupiksi, roskiin.

Vastaavasti jos suomen kielen asiantuntija tekee suomen kielestä suomen kielellä julkisuuteen kirjoittaessaan sellaisia karkeita kieli- tai kirjoitusvirheitä, joita ei olisi siedetty kansakoulussa edes alaluokilla, voimme huoleti siirtyä seuraavaan juttuun; niitä maailmassa riittää.

Jos tämä kovasti harmittaa, valita vaikka Jurvan kuntaan, jos se on vielä olemassa. Tässä maailmassa on kuitenkin niin, että asiantuntijan pitää hallita koko oma tieteenalansa _edes_ siinä määrin kuin kuuluu yleissivistykseen, ei vain omaa ehkä erikoistumisalaansa kuten Lötvölän Syrjäsenkylän murteen refleksiivit.

Hyvä nyrkkisääntö on myös se, että jos ingressiin ei ole nostettu mitään oikeaa asiaa, se johtuu yleensä siitä, että oikeaa asiaa ei ole. Oikea asia ei ole esimerkiksi se, että jossain on tutkittu jotain tai että päivällä ja yöllä saattaa joskus olla jotain eroa.

Jos Lukija yrittää väittää, että aiemmin mainitussa Kielikukkanen-lehden artikkelissa ei ole oikeaa asiaa, hänen tulee tietenkin perustella väitteensä. Vielä ei ole kuulunut perusteluita, eikä niitä mitä todennäköisimmin tule kuulumaankaan. Se siitä.