Valheen laji ja väri

Valheen ja totuuden raja on tekstien virtaan piirretty viiva. Sitä ei ole.

Jos valehtelua on, sitä on monta lajia. Lajittelu ja luokittelu on vaikeaa, mutta yritetty on laittaa, niitä luokkia.

Jukka Paastelan mukaan politiikassa on ainakin kahdentoistalaista valheellista käyttäytymistä: tahallinen valhe, valheellinen lupaus, tietoinen tekopyhyys jne. Yksi mustimmista valheen elomuodoista lienee itsepetos, johon voi syyllistyä paitsi yksilö myös kokonainen kansanosa, ehkä peräti ns. kansakin.

Valhe voi olla siis musta, synkkä. Kaikille lienee tuttu "valkoinen valhe", viattomaksi väitetty.

"Punainen valhe" on Pohto Pohjanpojan kirja suomalaisesta kommunismista, joka "hiipii, soluttaa, propagoi, vaikenee, 'unohtaa', harhaanjohtaa, joustaa, pelottelee, lupailee ja mielistelee" (1962). "Vihreä valhe" taas on Mikko Paunion kirja suomalaisesta vihreästä liikkeestä (1990).

Valheen värikartta avautui eteeni, kun huomasin, että kokoomus kalastelee nyt vihreillä vesillä. Aiemmin puolue jo liotti katiskojaan punaisessa meressä.

Kokoomuksen väriopissa vihreällä on "ainakin viisi miljoonaa sävyä". Miljoonaa? Sävyä?

Vihreä kelpaa myös muille. Esimerkiksi sellujätti UPM jakaa Vihreää Kultaa kaikelle kansalle televisiokanavilla.

Ehkä valheen ja totuuden välille sittenkin on vedettävissä viiva? Punainen tai minkä tahansa muun värinen?