Tavujen määrä: etu vai haitta?

Suomi on kieli, jossa on vähän yksitavuisia sanoja.  Kokonaisen luontevan lauseen tuottamiseksi yksitavuisilla on ponnisteltava. Kas näin: ”No nyt tuo taas myi sen pois!”  Tai: ”En voi kun on jo yö!” Puhekielessä pääsee pitemmälle, koska sanoista heittyy äänteitä: ”Kyl tää viel söis jos vaan sais sen pääst kii!”, ”Meil ol siin sit viel kaks pient last.”

Suuri osa niin sanotuista sisältösanoista, siis substantiiveista, adjektiiveista ja verbeistä, on suomessa perushahmoltaan kaksitavuisia, ja runsaasti on kolmetavuisiakin; siihen sitten tulevat vielä lisäksi taivutuspäätteet.  Engl- eikun siis kansainvälisessä kielessä yksitavuja on pilvin pimein, eikä niitä tarvitse taivuttaa ja muunnella.  Kansainvälinen ei käytä rakkaudentunnustukseensa kuin kolme tavua, kun suomalaiselta siihen menee kahdeksan! Jo ruotsinkin sanat peittoavat suomen. Joku kirjaimia laskenut on esittänyt, että suomen sanan keskipituus on 8,5 merkkiä, ruotsin 6,9.

Pituudessa on kuitenkin suomalaisille hohtoa, väitän. Yhdessä blogissani pohdin sanojen selkeä ja selvä sävyeroja. Tuntui siltä, että kolmetavuinen selkeä olisi vähän hienompi. Pituus erottelee myös sanapareja suuri vs. iso, voimakas vs. vahva, osaaminen vs. taito tai saada aikaiseksi vs. aikaan.  Pitempi on komeampi.

Selkeä-keskustelussa nimimerkki nyy esitti havaintonaan kysymyssanojen pitenemisen: miksiköhän, minneköhän, kukakohan. Tämäkin ilmiö voi liittyä tavuhuumaan, mutta on sikäli harmillinen, että mainituilla pitemmillä vaihtoehdoilla on oma tehtävänsä ns. vastakysymyksissä. Jos A kysyy: ”Kuka on piilottanut käsilaukkuni?”, B voi vastata näsäviisaasti: ”Kukakohan?”

Erityisen hohdokkaita ovat pitkät uusyhdyssanat, joilla on korvattu jokin perussana. Suorastaan klassikkoja ovat juuri tekemäni poiminnat: ”Asiassa on kolme ongelmakohtaa” (ongelmaa), ”meillä on tahtotila” (me toivomme) tai ”naisen huippuosaaminen (taito) on tallella”.

Nyt kun Tampereen yliopistollisen sairaalan toimialueen 3 neuroalojen ja kuntoutuksen vastuualueen akuuttivastuuyksikköön kuuluva  Stroke Unit -yksikkö on saanut englanninkielisenä oikeusasiamiehen tuomion, mahdollinen vastaava suomenkielinen nimitarjokas aivoverenkiertohäiriöyksikkö on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän mielestä ”käytännössä nimeksi liian pitkä”. Ymmärrettävää: kun aivohalvaus iskee, ei ole aikaa lukea pitkiä sanoja – jos on aikaa sulatella englanninkielistäkään! Ottaen huomioon koko toimialueen nimikomeuden, suomennosehdokas ei tee heikkoakaan. Vähäsen sitä voisi lyhentää, näin: aivoverenkiertohäiriöt. Ei paljon pahempi kuin akuuttivastuuyksikkö.