Soita minulle, Tapani Maskula!

Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula hyppii silmille viikosta toiseen Nyt-liitteen "kriitikon valinta" -taulukossa. Maskulan sarake on täynnä yhtä ja kahta tähteä. Joskus hän villiintyy ja antaa kolme. On Maskula viisikin tähteä antanut. Silloin kyseessä on ollut jonkun ennen Biitleksiä ja Kennedyn salamurhaa tehdyn elokuvan restauroitu versio, kuten Hitchcockin Vertigo.

Maskula on oikeassa. Mistään kielillä puhumisesta tai vetten päällä kävelemisestä ei suoranaisesti voi puhua, kun puhutaan vaikkapa kotimaisesta elokuvasta. Hollywood-elokuvat eivät ole elokuvia ollenkaan, niitä vain kutsutaan vanhasta tottumuksesta elokuviksi.

Peter von Bagh on joskus virnuillut, että yhtään oikeasti hyvää elokuvaa ei ole tehty Fritz Langin Metropoliksen (1927) jälkeen. Näin sanoo mies, joka on nähnyt kaikki elokuvat. Tämän lausunnon rinnalla Maskulakin on sovitteleva ja armollinen.

Jokin sanaton sopimus näyttää velvoittavan elokuvantekijöitä samastamaan seitsemännen taiteen draamaan, vaikka se voisi olla rakastava koti kaikille kuudelle ensimmäiselle. Draama puolestaan on heille sitä iänikuista, konfliktivetoista. Aalto-yliopistossa kirjoitetaan taululle tikkukirjaimin ARISTOTELES, mutta pitääkö se tatuoida silmämuniin?

Tyylilajeja on Suomessa yksi: ”realismi”. ”Realismi” ja sen sävyt, kaikki kolme. Sitten on Aki. Ja pari muuta, mutta niistä en ole kuullut.

Syy ei ole pelkästään Aalto-yliopiston. Elokuvakäsikirjoitukset, joissa taivaalta sataa sammakoita tai zeppeliini kuljettaa pikajunaa Sveitsistä Venäjälle ovat poikkeuksetta jääneet Elokuvasäätiön pöydälle. Suomessa ei tällä vuosituhannella ole tehty yhtään kokoillan mykkäelokuvaa. Kronologian rikkominen on rankinta kokeellisuutta, mitä Finnkinon saleissa on nähty.

Vaiettu totuus on, ettei Suomessa ole varaa tehdä elokuvia. Pienen budjetin elokuvan on omilleen päästäkseen saatava 50 000 katsojaa, noin yksi prosentti väestöstä, mikä on riippumattomalle, omaehtoiselle taideteokselle kohtuuton vaatimus.

Pienessä maassa on vittumaista olla kriitikko. Totuudenpuhujat ovat yksinäisistä yksinäisimpiä. Totuudenpuhujalla ei ole asiaa neljän-baarin pitkään pöytään. Jeesus oli hyvä kriitikko ja katsokaa miten hänen kävi!

Tapani Maskula, oletko sinä yksinäinen? Soita minulle.